Suomivieraita odotellessa

Syksy kopistelee jo ovella. Puut ovat saaneet ruskan väriä ja illat ovat viileentyneet. Sisällä talossakin on aamulla vilpoisaa verrattuna kesäaikaan, lämmityskin oli päällä tänä aamuna ensimmäistä kertaa. Pimeä tulee selvästi aikaisemmin kuin ennen. Syksystä kertoo sekin, että Suomikoulu on alkanut. Muskaria on ollut jo kaksi kertaa, ja on ollut mukavaa katsoa, kuinka neitikin osaa jo ottaa paremmin osaa leikkeihin ja soittaa (heilutella) soittimia. Muutenkin meno on jo paljon kovempaa kuin ennen, vaikkakin tuntuu olevan luonteeltaan aika rauhallinen ja kiltti tyttö.

Täällä odotellaan kovasti Suomesta tulevia syksyn vieraita. Ensin vanha työkaveri, ja sen jälkeen äitini sukulaisten kanssa. Tosi kivaa! Meidänkin päivärytmiin tulee vähän actionia, normaalin kotielämän, ulkoilun ja kaupassa käynnin lisäksi. Tiedossa on ainakin retki Napa Valleyhin jossa majoitutaan kylpylään ja kierrellään viinitiloja, sekä tottakai kiertelyä perinteisiä nähtävyyksiä katsomassa. Ja jos vanhat merkit pitää vielä paikkaansa; SHOPPAILUA! Eniten odotan, että saan välillä aikuista seuraa tähän arkeen, ja tietenkin jotain Suomiherkkuja! Aika kuluu aina paljon nopeampaa kun on jotain mitä odottaa. Nyt kun ei ole omia reissuja tiedossa, saa ainakin odottaa vieraita.

Kun lokakuu on ohi, alkaa minulla taas green cardin hakuprosessi. Tai oikeammin uusimisprosessi. Kahden vuoden kortti menee umpeen ystävänpäivänä ensi vuoden puolella ja nyt on haussa sitten 10 -vuoden kortti. Olen jo vähän alkanut laittamaan sivuun siinä vaadittavia todisteita kuten kuitteja sun muita lappusia. Ja pianhan sitä sen jälkeen saakin anoa jo kansalaisuutta... siihen pitäisi viimeistään loppua tämä ainainen paperihärdelli. Onneksi!

Stanford Dish

Aamulla kaverini huuteli facebookissa lenkkiseuraa ja siltä istumalta, päätin heittää kamat kassiin ja lähteä reippailemaan. Paikkakin oli minulle ihan uusi ja ilma sopiva (eli ei liian kuuma). Ajamista perille tuli aamuruuhkassa vähän enemmän kuin olin ajatellut, eli ehkä en ihan jokapäiväistä lenkkipaikkaa tästä saa, mutta mukavaa oli kumminkin. Ja härregyyd, melkoinen lenkkikin se sitten oli! Tuntui, että yhtä ylämäkeä vaan, ja usein jyrkkää sellaista. Ylös ylös ylös... ylös kukkuloille, sinne missä kuuluisa Dish sijaitsee.

Stanford Dish on Stanfordin yliopiston tutkimus "lautanen" jonka avulla on ainakin tutkittu avaruuden kemiallista koostumusta, korjattu sateelliitteja ja lähetetty viestejä avaruusaluksille. Itseasiassa dishejä oli kaksi, pienempi ja isompi, ja ne molemmat näimme tällä lenkillä. Dish on rakennettu vuonna 1966 ja se on edelleenkin aktiivisessa käytössä. Vuoristoleijonia eli oikeammin suomeksi puumia emme onneksi nähneet. Alue on yleisesti tunnettu puumien elinalue. Reitti oli kuitenkin varsin vilkas ja asfaltoitu, joten siitä on kyllä vaikea eksyä hiljaisempiin paikkoihin joissa puumat ehkä viettävät aikaansa. Ne lähinnä liikkuvatkin enemmän pimeän tultua.

Meidän lenkki kesti reippaalla tahdilla kaksi tuntia. Siitä suurin osa oli ylämäkeä lastenrattaita työntäen. Pakarat huusi hoosiannaa ja polvikin alkoi loppumatkasta vihottelemaan. Mutta tätä parempaa kuntolenkkiä saa kyllä hakea. Viimeistään nyt tuli todistettua itselleen miten rapakunnossa sitä onkaan, joten pakkohan tälle asialle on tehdä jotain. Kauhulla odotan seuraavaa dish -lenkkiä. Taidan nähdä siitä painajaisia ensi yönä. Jotain vähän kevyempää kuntoilua nyt tähän väliin kiitos!

Tämäkin kaveri käveleskeli muina miehinä siellä
lenkkeilijöiden seassa eikä pelännyt ketään vaikka
menimme ihan viereen.

Autotarrat

Täällä on vallalla autotarravillitys. Autotarravillityksessä auton takaikkuna täytetään tarroilla jotka kertovat perheenjäsenistä. Yleensä on äititarra, isätarra ja vähän pienemmät lapsitarrat. Sitten jonon jatkona on usein myös erilaiset lemmikkitarrat. Olen nähnyt ainakin koiria, kissoja ja kilpikonnia. Tarroista on tietenkin eri versioita. On normaali ihmisen näköinen tarra ja sitten niistä on myös tikku-ukkoversio. Sitten on tietenkin kaikenlaisia muita versioita kuten jalanjälkiä, varvastossuja, pingviinejä, palmuja ja kaikkea maan ja taivaan välillä. Niistä sitten sommitellaan oman perheen näköinen jono takaikkunalle.

Minulle on mieheni toimesta asetettu tarrakielto. Lähinnä kielto on varmaankin siksi, että näitä samaisia tarroja on lähes joka toisessa autossa, ja siinä vaiheessa hauska idea on jo muuttunut vähän nähdyksi. Eipä tuo erityisemmin haittaa koska en olisi tarroja autooni hankkinutkaan. Jos kuitenkin olisin, tämä yksi tarra jonka näin, olisi varmaankin ollut se minun versio:

Tämä tarra sen sijaan on aika hauska... ja olen nähnyt vain kerran.

Capitola Beach

Viime viikolla ei ollut erityisemmin menoja ja suunnitelmia mutta silti tuntui, että kiirettä riitti. Labor Daynä (joka on täällä vapaapäivä) pakkasimme rantakamat kassiin ja suuntasimme tuttavapariskunnan kanssa Santa Cruzin viereen, Capitolaan. Capitola on ihastuttava pikkukaupunki jonka keskustan pääkatu on ravintoloiden täyttämä rantakatu. Istuskelimme rannalla ja annoimme lapsosten leikkiä hiekalla kunnes kuumuus alkoi olla kaikille meille liikaa. Sitten siirryimme lounaalle yhteen rantaravintoloista. Rento Kalifornian päivä.

Viikko hurahti nopeasti helleaallon kourissa. Eipä haittaisi vaikka kohta nämä helteet jo alkaisivat hellittämään. Lokakuussa meille on tulossa Suomen vieraita.. jippii! Alkukuusta vanha työkaverini, ja loppukuusta äitini parin sukulaisen kera. Vielä kerran jippii! Mukavaa saada vieraita. Lokakuu jo mielessä, olen vähän alkanut järjestelmään jo taloa. Vierashuonekin on ollut lähinnä täynnä kaikenlaista roinaa jota on kannettu tänne mieheni äidin kuoleman jälkeen. Samalla olen järjestellyt vähän takapihaa siihen malliin, että siellä olisi turvallista lapsen leikkiä. Hiekkalaatikko on nyt saanut hiekkaa, ja se oli, ja on edelleen suuri hitti. Ihan pelkkä pienten jalkojen pyörittely hiekalla on vielä aika jännää, lelujen kanssa leikkimisestä puhumattakaan. Vielä kun löytäisi jonkun kivan kunnollisen puutarhapöydän, mielellään sellaisen mosaiikkikoristeisen, niin voisi joskus vaikka aamupalaa tai illallistakin syödä takapihalla.

Ja viime viikonlopun paras uutinen. Viisumiongelmien takia Suomessa jumissa ollut ystävä sai vihdoin leiman passiinsa, ja pääsi lentämään lasten kanssa kotiin miehensä luo. Jippii sillekin!

Amerikan kansallisylpeys

Viime viikonloppuisella Losin reissulla tuli sitten käytyä ihan oikeastikin Los Angelesissä, eikä vain lähimaastoissa. Kävimme California Science Museumissa katsomassa avaruussukkula Endeavouria, "Amerikan kansallisylpeyttä", kuten mieheni minulle selvensi. Museo muutoin muistutti minua Suomen Heurekasta. Positiivisena yllätyksenä museoon ei ollut lainkaan pääsymaksua. Suorastaan harvinaista nykyään! Avaruussukkulaa katsomaan sen sijaan piti pulittaa muutama dollari, ei paha sekään.

Olihan se ihan vaikuttava kokemus vaikka en etukäteen uskonutkaan, että avaruussukkulan näkeminen edes kiinnostaisi minua. Oli kummallista ajatella, että tuo hökötys tuossa, on käynyt useammankin kerran avaruudessa. Sukkula oli käytössä kuluneen näköinen ja sen pohjassa olevat laatat olivat haalistuneet. Kyljessä tietenkin Amerikan lippu ja nimi. Endeavour lensi viimeisen lentonsa avaruudessa vuonna 2011. Sen jälkeen se oli NASA:n avaruuskeskuksessa Floridassa kunnes lennätettiin lentokoneen katolla Kaliforniaan. Tuon lennon viime vuodelta minäkin muistan, sillä lento kierteli Sacramenton, San Franciscon ja Piilaakson yllä. Piilaakson yllä siksi, että myös täällä on yksi NASA:n avaruuskeskuksista. Lennon määränpää oli Los Angeles jossa sukkulaa jouduttiin kuljettamaan pitkin katuja, jotta se saataisiin museoon. Ihmiset kaduilla hurrasivat ja tästä uutisoitiin täällä paljon.

Liitän tähän pari kuvaa myös menomatkalta etelään. Sukulaiset sieltä soittelivat kun olimme puolessa välissä, että freewayllä on iso onnettomuus ja liikenne on pahasti sekaisin. Niimpä päädyimme kääntymään vuoriston ylittävältä Grapevineltä sisämaahanpäin ja ajelemaan sitä kautta, Lancasterin ja Palmdalen läpi, se kun tulee sopivasti takaisin merelle päin juuri siinä kohdalla jonne olimme menossa. Google mapsin mukaan reitti oli puoli tuntia pidempi mutta parempi se, kuin että olisimme istuneet monta tuntia tiellä joka on poikki. Ja ne maisemat, ne olivat kyllä moninkertaisesti paremmat!!! Silmänkantamattomiin autiomaata ja  Joshua -puita, ja hienoja hiekkakiviä. Ohitimme Devil's Punch Bowl Parkin joka on tunnettu luonnonpuisto, ja ihan loppumatkasta ajoimme alkuperäisen Route 66:n vieressä jossa ihmiset näkyivät pysähtyvän kuvauttamaan itseään. Tämä reitti pitää kokeilla joskus ajan kanssa kun voi pysähtyä hetkeksi myös käveleskelemään luontoon!