lauantai 27. heinäkuuta 2013

Arki


Arki on alkanut taas loman jälkeen. Koko kesä on ollut kovin tapahtuma- ja tunnerikas. Amerikan mummomme nukkui pois tiistaiyönä. Mieheni aloitti uudessa työssä maanantaina. Samaan aikaan on järjestelty normaaleja arkisia asioita kuten laskujen maksuja, vakuutusten siirtämisiä uuden työn kautta eri yhtiölle, olen kuntouttanut polveani fysioterapiassa, käynyt hammaslääkärissä ja varaillut lääkäriaikoja sun muuta. Lisänä on tietysti hautajaisjärjestelyt.

Kaikesta arkiaskareista huolimatta, olen jo päässyt vähän tylsistymään. Kerkesimme Suomessa tottua aikamoiseen menemiseen ja etenkin ulkoilmassa olemiseen. Täällä on päivisin ollut kuumaa ja pikkuisen kanssa on vaikeaa olla kauaa ulkona porottavassa auringossa. Meidän pihalla ei paljoa varjoa ole. Kävelylenkillä olen käynyt tasan yhden kerran, aamulla aikaisin, mutta jostain syystä neiti nukkuu nykyään aamulla myöhempään kuin ennen. Lähes kaikki kaverini ovat Suomessa lomalla ja turhanpäiten ostarilla pyöriminen ei ole oikein minun juttu. Menen sinne sitten kun on jotain ostettavaa.

Ihana Suomenloma oli mökkeilyä perheen ja ystävien mökeillä, lättyjä ja mansikoita, uusia perunoita ja silliä, ratsastusta ja raveissakin käväistiin, kahvittelua vohvelikahvilassa, aikaa perheen kanssa ja ystäviä, makkaran syömistä, ruisleipää, siideriä ja lonkeroa, yöttömän yön aurinkoa, veneilyä, järvessä uimista ja hyttysiä. Niitä HYTTYSIÄ! Niitä todellakin oli, ja niihin tottumaton aviomieheni tuntui olevan niiden pahin uhri. Yhtenä päivänä hän laski saaneensa 40 puremaa. Osasta hän sai allergisen reaktion eli milloin oli huuli turvoksissa tai sormi. Ainakin hänen sanavarastonsa karttui sanalla: "Makkarasormi".

Suomalaisten saunaintoiluun on jo aikalailla totuttu, mutta että aamu-TV:täkin kuvataan saunasta käsin, se sai mieheni repeämään. No, juhannus on juhannus!



maanantai 22. heinäkuuta 2013

1-vuotias


Täällä on monen lisäkommelluksen myötä (niistä myöhemmin) palauduttu kotiin. Väsyneenä ja ajatukset harhaillen. Mummon tila huononee päivä päivältä. Surun keskellä on kuitenkin ollut jotain iloakin. Suvun nuorimmainen on täyttänyt nyt virallisesti yksi vuotta. Sitä ehdittiin jo tosi pikaisesti vähän juhlistamaan Suomessakin mutta vähän myös sukulaisten kanssa Etelä-Kaliforniassa.

Wohoo! Pienestä tytöstä isoksi neidiksi! Kävely ei ihan vielä suju ilman tukea mutta pari askelta itsenäisesti on jo otettu. Sanoja tulee solkenaan, osa niistä näytää pysyvän ja osa unohtuu. Niitä pysyvämpiä on olleet: Äiti, däddä, koira, kirja, mitä ja oh yeah. Tällä viikolla alkoi sormella osottelu joka toisaalta helpottaa äitiä, kun tietää mitä pikkuinen tarkoittaa. Reipas ja iloinen neitokanen hän on, ja matkatkin meni joka suuntaan, autolla, junalla ja lentokoneella, suhteellisen helposti. Viimeisellä lennolla Berliinistä Los Angelesiin (11,5 tuntia) matkustajat meidän edessä jopa kommentoivat kuinka iloinen ja hyvinmatkustava lapsi meillä on. No niin, katellaampas asiaa sitten uudelleen sen jälkeen kun opittu kävelemään.

Mies on aloittanut tänään uudessa työssä ja palaa Etelä-Kaliforniaan viikonlopuksi. Meillä siis opetellaan olemaan kotona kahdestaan, aiemminhan mies teki töitä kotoa käsin. Mutta eiköhän tähänkin totuta piakkoin.




tiistai 9. heinäkuuta 2013

Takaisin Kaliforniaan

Tällainen yllätyskäänne kesken loman... eli kotiinpaluu. Tai ei oikeastaan edes kotiin vaan tänne Los Angelesin seudulle. Saimme tiedon mieheni äidin huonosta tilasta juuri kun mies oli astunut Tallinnan laivaan veljeni ja kaveriporukan kanssa. Amerikan mummo on jo pitkään sairastanut eikä tämä ihan yllätyksenä tullut, mutta eihän siihen koskaan varautua pysty, että joku pian jättää meidät. Nyt lienee enää päivien kysymys milloin se tapahtuu.

Viikonlopun ajan yritin vauvanhoidon lomassa varata lentoja, hotellihuonetta, junalippuja, vuokra-autoja ym. Monta muutakin asiaa piti hoitaa ja sanoa hyvästejä. Jäipä jopa ystäviä joille en ehtinyt sanoa vielä heitäkään. Stressiä pukkasi pahasti. Sain monta viestiä ja puhelua joihin en ehtinyt vastata, kiitos niistä ja kiitos perheelleni avusta. Yritän vastailla kaikille pian. Maanantaina sitten istuimme taas lentokoneessa. Sen verran väsynyt jo olin, että täysi laukkukärry kaatui liukuhihnan päähän Helsingin lentokentällä  (aika vaarallinen tilanne varsinkin kun heti perässäni tuli mieheni vauva sylissä) ja kentällä menin vahingossa miesten vessaan. Check innissä meillä oli virkailija joka oli ensimmäistä päivää töissä ja aikaa meni lippujen saamisessa kun kone herjaili green cardiani ja muuta. Hyvin pysyi tyttö rauhallisena vaikka pitkä jono kärvisteliviä asiakkaita tuijotti selkämme takana.. Siinä tohinassa onneksi sentään ylipainoiset laukkumme jäivät huomiotta. Aamiaiseen ei sitten jäänytkään enää aikaa, eikä kahvitteluun välilaskun aikana, koska emme saaneet boarding passeja jatkolennolle. Berliinissä  jonotettiin vajaa tunti virkailijan luo lippuja hakemaan ja kuumassa hallissa hiki virtasi. Olin toisen kerran elämässäni Berliinin kentällä ja toivotaan, että jää viimeiseksi. Sen verran pahasti on tökkinyt molemmilla kerroilla. Paikka on vanha ja rapistunut, ja ihmismäärään nähden aivan liian pieni, ja virkailijat tylyjä. Air Berliniä sen sijaan voin suositella. Lopulta LAXin kentällä jäimme autovuokraamoon vievästä bussista kahdesti koska se aina pysähtyi eri paikkaan, emmekä ehtineet laukkukasan kanssa bussin luo. Onneksi sentään viime hetkellä tekemäni varaus lastenistuimen kanssa löytyi, jonottamisen jälkeen sekin.

Kaaduin ilta puoli yhdeksältä sänkyyn ja heräsin aamulla kuudelta pirteänä kun vauva nousi ylös. Hänkin nukkui täyden yön. Olo on jo parempi ja voimme keskittyä mummon asioihin. Toisin kuin toivottavasti Suomessa, nämä hyvästit täällä ovat todennäköisesti viimeiset, ja onneksi ehdimme vielä mummoa näkemään. Ja ehdimmehän me sentään jo olla Suomessa jonkin aikaa, niin, että loma sentään tuntui lomalle.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Lomailua


No niin sitten päästiin tänne Suomeen asti jo muutama viikko sitten, ja sen jälkeen onkin ollut vaikeuksia löytää aikaa blogin päivittämiseen. Lento meni hyvin pikkuisen kanssa, eli parin tunnin sylissä kiehnäämisen jälkeen hän nukkui loppulennon ajan, ja heräsi vasta koneen laskeudettua Helsinkiin. Ja kun kello näytti täällä silloin aamua kahdeksaa, oltiinkin sopivasti heti oikeassa ajassa ja säästyttiin pahimmalta jetlagilta.

Ensimmäinen viikko meni vanhempien luona oleskellessa, kavereita treffaillessa ja ratsastellessa (Jippii!). Niin mukavaa sateisesta säästä huolimatta. Seuraava viikko olikin jo juhannusviikko ja ilmatkin alkoivat lämmetä. Juhannukseen kuului mökkeilyä järven rannalla, uimista ja paljussa lillumista ja syömistä syömistä syömistä. Yötön yö oli tietenkin amerikkalaiselle miehelleni hieno kokemus varsinkin kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja samaan aikaan taivaalla oli myös superkuu. Ihmetystä aiheutti myös Suomen vihreä luonto. Hieman yllätyksenä tulivat kuitenkin nämä miljoonat hyttyset vaikka niistä meitä varoiteltiinkin. Taitaa olla niin, että meillä suomalaisilla on jo jonkinlainen vastustuskyky puremia vastaan, sillä hetkessä mieheni oli täynnä punaisia paukamia ja turvonneita sormia, kun taas me muut saimme pureman tai kaksi joista ei jäänyt juurikaan jälkiä. Onneksi vauva säästyi hyttysten puremilta.


On se vaan mukavaa kun tuntee paljon hevosihmisiä! Kun
bestis vei hepsunsa kesälaitumelle, pääsin ratsastelemaan
myös tällä upealla suomenhevosella.


Yöttömän yön aurinko Pohjanmaalla.


Seuraavalla viikolla ajelimme Joensuun lähelle Rääkkylään ystäviemme aivan ihanalle mökille. Siellä sama teema jatkui; uintia lämpimässä järvessä, saunomista, syömistä ja oleilua. Yhtenä päivänä ajoimme lähemmäs rajaa, sodan taistelualueille ja museoon, koska mieheni on kovin kiinnostunut Suomen historiasta ja sota-ajasta. Takaisin palatessa söimme kunnon karjalaisen lounaan Parppeinpirtin pitopöydästä. Elämys se oli minullekkin saati sitten miehelleni.


Retki kalliosaarelle.


Eväät.


Parppeinpirtti.


Alkupalaksi muun muassa karjalanpiirakoita
ja vatruskoita.

Ihanan mökkiviikonlopun jälkeen suuntasimme Savonlinnaan koska mieheni toiveena oli nähdä jokin suomalainen linna. Se on kyllä kumma miten kaikenlaiset oman kotimaan matkailunähtävyydet jää usein käymättä, kuten minulla tämä Olavinlinna. Aina on ollut kova hinku matkustaa ulkomaille vaikka kotimaassakin olisi ollut näin hienoja paikkoja. Hieno oli linna, ei voi kyllä muuta sanoa. Matkalla Olavinlinnaan pysähdyimme myös Kerimäen kirkossa joka on maailman suurin puukirkko. Se olikin täynnä turisteja asuntoautoineen, ja pääsimme näkemään myös vaivaisukko näyttelyn.


Kerimäen puukirkko ja kellotorni.

"Haloo, onks mummo?" Kaikki tavarat käyvät
nykyään puhelimesta.

Olavinlinna.


Savonlinnasta matka jatkui Jyväskylään missä yövyimme ystäväni luona. Oli niin mukavaa nähdä taas näitä vanhoja tuttuja. Aina tunnen olevani niin tervetullut tähän ihanaan maalaisidylliin jonka he ovat kotiinsa luoneet. Viime käynnistä on hyvinkin vierähtänyt jo ainakin kaksi vuotta ja sinä aikana pihalle oli ilmestynyt vanha aitta, kesäkeittiö ja savusauna. Olipas siinä kokemusta kerrakseen kun päästiin pimeän savusaunan lauteille. Saimme heistä seuraavana päivänä vielä seuraa lounaalle ja pikku visiitille Pielaveden vanhaan puukirkkoon joka päässyt Unescon maailman perintöluetteloon. Tuli aika kirkkopainotteista tästä reissusta mutta upea oli tämäkin paikka. Kirkko oli ihan alkuperäiskuosissaan rakennusvuosilta 1763-64. Monenlaista aikakautta on tämä kirkkovanhus nähnyt ja historian elämän pystyi ihan aistimaan tämän kirkon sisällä.


Savusaunassa.

Pielaveden vanha kirkko.



Olipas siinä reissua kerrakseen, ihanaa oli päästä "kotiin" taas välillä vähän lepäämään!


maanantai 1. heinäkuuta 2013

Viikonlopun hevostelua

Ompas taas aikaa vierähtänyt siitä kun olen päässyt blogia päivittämään. Syynä siihen Suomen -loma josta olemme nauttineet täysin rinnoin.. ja nautimme edelleen. Tässä kuitenkin tapahtumia vielä viikonlopulta ennen lomalle lähtöä:

Jihaa, vihdoinkin olen oikeasti saanut itseäni niskasta kiinni ja päässyt palaamaan tärkeimmän harrastukseni pariin tosi mielellä. Kiitos miehelleni, joka osti minulle lahjakortin jo aikoja sitten tasokkaalle kouluratsastustilalle lähikaupunkiin.

Toissa viikon lauantai -aamuna siis eikun kinnaamaan ratsastushousuja kiinni toden teolla, ja vannomaan, että pian nämä viimeisetkin raskauden tuomat kilot karisevat. Olisi ainakin aika jo! Mittari näytti kotoa lähtiessä +32C (ajattelin mielessäni, että vanhassa elämässäni olisin antanut oman heppani laiduntaa tämän kuuman päivän) ja perille päästyä +38C. Paikka ainakin oli upea. Tilan portti löytyi keskeltä viinitiloja ja tallille johtavaa tietä ympäröivät palmut. Itse ratsastus meni hienosti aivan upealla Kodiak -nimisellä kouluhevosella. Ainoana miinus puolena oli kuumuus, loppupeleissä lämmintä oli ratsastustunnin aikana jo +41C, joka on kyllä meikäläiselle aivan liikaa. Istuin ratsastuksen jälkeen ainakin 15 minuuttia vain vetämässä henkeä eikä pulssi meinannut tasaantua sitten millään. Katsoin kauhulla noin kymmenen metrin matkaa pesupaikalle jonne minun piti viedä hevonen suihkutettavaksi, ja mietin pyörrynkö vai oksennanko kävellessä "niin kauas". Aivan kamala olotila joka kesti kauan! Vasta ilmastoidussa autossa vajaan tunnin päästä ratsastuksesta aloin tuntea taas itseni normaaliksi. Oli ihan pakko pysähtyä lähikauppaan ostamaan kylmää limsaa vaikka normaalisti juon vain vettä, jotenkin teki kauheasti mieli jotain makeaa juotavaa. Mikään ei kuitenkaan himmentänyt innostustani tästä come backistä rakkaan lajin pariin.

Mittari näyttää kevyesti 106 F kun lähdin ratsastustunnilta

Täällä ei turhaan kulutella harjoja, hevoset
imuroidaan


Seuraavana päivänä suuntasimme kaverini kanssa Sacramentoon vuosittaisille hevosmessuille. Horse Expossa pääsee seuraamaan kaikenlaisia klinikoita, rotuesittelyitä ja hevoshuutokauppaa. Kolme isoa kauppahallia myös tursuaa kaikenlaista kivaa ostettavaa. Pääasiassa nämä messut ovat western painotteiset, mutta kyllä siellä esteratsastusta, kouluratsastusta ja muitakin show -lajeja näkyi.

Hevoskärpänen on taas purrut!